Uusi lukuvuosi käynnistyy keskiviikkona 12.8.2026.
Kuljetusoppilaiden koulukuljetusaikataulut ovat huoltajien nähtävillä Wilmassa Tulosteet-välilehdellä. Aikatauluun on merkitty myös mahdolliset koulupäivän aikaiset odotusajat koululla.
Huomioithan, että kaikkia Wilman toimintoja ei ole käytettävissä mobiilisovelluksessa. Esimerkiksi lomakkeiden täyttäminen ja tulosteiden tarkastelu onnistuvat parhaiten Wilman selainversiossa tietokoneella.
Koulukuljetukset taksilla ja MunApp-sovellus
Esiopetuksen ja perusopetuksen oppilaiden lukujärjestysten alkamis- ja päättymisajat on tallennettu koulukuljetusten palvelujärjestelmään, ja kuljetusreitit on laadittu näiden tietojen perusteella.
Kuljetusoppilailla voi kuljetusjärjestelyistä johtuen olla odotusaikaa koululla. Koulun päättyessä klo 12 oppilaalla on pääsääntöisesti odotustunti. Odotustunti on valvottu.
Jos oppilas kulkee pääsääntöisesti linja-autolla ja taksikuljetus toimii täydentävänä kuljetuksena, oppilaan nouto- ja jättöpaikka on pääsääntöisesti se linja-autopysäkki, jolta oppilas nousee linja-autoon tai jää siitä pois.
Koulukuljetusten palvelujärjestelmä MunApp on käytössä taksilla toteutettavissa koulukuljetuksissa. Kuljetusten peruutukset tehdään sovelluksen kautta. Sovelluksessa näkyvät kuluvan viikon sekä seuraavan viikon kuljetukset. Ohjeet MunApp-sovelluksen käyttöönotosta.
Pyydämme huoltajia vertaamaan oppilaan lukujärjestystä ja MunAppissa näkyviä kuljetusaikoja. Näin voidaan varmistaa, että kuljetustiedot ovat oikein. Jos huomaat kuljetusaikatauluissa virheitä tai puutteita, ota yhteyttä puh. 044 479 3243 tai lähetä Wilma-viesti allekirjoittaneelle.
Linja-autolla kulkevat oppilaat
Linja-autolla kulkevat kuljetusoppilaat saavat ensimmäisenä koulupäivänä koulusta Matkahuollon matkakortin. Ensimmäisen koulupäivän aamuna linja-autossa voi matkustaa kouluun ilman matkakorttia. Matkakortti on voimassa koko lukuvuoden ajan, ja se tulee palauttaa koululle kevätlukukauden päättyessä.
Niille kuljetusoppilaille, jotka ovat ilmoittaneet ottavansa käyttöön mobiililipun, lähetetään erilliset ohjeet mobiililipun käyttöönotosta.
Matkakortin käyttö
Matkakortti on maksuväline, jolla oppilas maksaa koulumatkansa. Kortin tulee olla mukana jokaisena koulupäivänä matkustettaessa.
Oppilas vastaa matkakorttinsa asianmukaisesta säilyttämisestä. Linja-auton kuljettaja on velvollinen veloittamaan matkan joko matkakortilla, matkalipulla, käteisellä tai maksukortilla. Jos matkakorttia ei ole mukana, matka on maksettava käteisellä tai maksukortilla.
Oppilaalla ei ole oikeutta maksuttomaan matkaan ilman voimassa olevaa matkakorttia. Mikäli matkakortti katoaa, oppilaan tulee varata rahaa matkalipun ostamiseen siihen saakka, kunnes uusi kortti on saatu.
Kadonneesta tai rikkoutuneesta matkakortista tulee ilmoittaa viipymättä koululle tai tai sivistystoimiston taloussihteerille uuden kortin hankkimiseksi. Uuden kortin hankinnasta aiheutuvat kustannukset laskutetaan huoltajalta.
Oppilaat, jotka eivät ole oikeutettuja maksuttomaan koulukuljetukseen, voivat hankkia matkakortin Matkahuollosta.
Koulukuljetusreitit
Koulukuljetusreiteistä on julkaistu omat tiedotteensa Wilmassa.
Linja-autojen aikataulut löytyvät Matkahuollon nettisivuilta tästä linkki aikatauluhakuun
Lisätietoja p. 044 4793 243
Toivotamme kaikille oppilaille ja huoltajille turvallista ja sujuvaa lukuvuoden alkua!
Publicly, for teachers, for students, for the staff and for guardians